Takarivin pulpetti

Vituttaa.

Aika ajoin vitutus on ihan

tervetullutta ja normaalia,

mutta nyt se ei ole

mukavaa.

Kovat äänet,

vilkas puheensolina,

äidinkielenopettajan

selittämät asiat 

korvasta sisään, 

ja heti ulos toisesta

Ajatus ei pysy kasassa,

voisinpa vain nukkua,

mutta kovalla tuolilla 

on epämukava istua,

saatika puisen pulpetin

kantta vasten nojata

Yksi tyttö pyörtyi,

lyyhistyi käytävän lattialle,

itse olen luokassa,

neljän vankan seinän sisällä,

piilossa pahaa maailmaa.

Vittu mitä paskaa

Supersankari

Jalat kantaa,

miten askelein eivät 

olekaan vielä pysähtyneet 

tähän maailman 

sokeuteen?

Istun autossa,

jalat kantaa, ne 

eivät vieläkään ole 

mua pettäneet,

supersankarikuvioidut 

vapaa-ajanhousut

jalkaan vedettynä

Kuulokkeet korvissa

luomassa meluvallista

henkisen luotiliivin,

jota ei sanat tai äänet

lävistä.

Turvassa.

Mutkainen pieni tie,

kulkee maalta 

kaupunkiin,

ei muuta liikennettä, 

kuin tämä yksi auto

kulkemassa mutkitellen 

kohti elämää,

pois Tuonelan virrasta

Jalat ei enää kanna,

miksi ne juuri nyt luovuttivat,

olenhan melkein perillä,

mutta en kuitenkaan 

edes lähellä sitä,

mihin pyrin, tai mitä 

sydämeni syövereissä 

tavoittelen 

Kyllä ne jalat kantaa.