suora selkänoja korjaa notkolle
valahtanutta selkärankaani
samalla, kun kaiuttimista
soi Dingoa
Tupakansavu leijailee
rauhakseltaan ylöspäin
ja huomaan ajatusteni kiertävän
taas samaa kehää;
Mitätön, turha, maanvaiva
ruma ja lihava, epämuodostunut
mielikuvitus
Kaappipelaten saan ajatukset
pysymään poissa niistä kaikista
lasinsirpaleista, joita talon lattioilta
olen vuosien saatossa kerännyt
Tänään en vuoda verta,
sen verran olen jo päättänyt
Uskon pystyväni siihen
kylmän pohjoistuulen puhaltaessa
pahuuden pois tästä talosta
Talosta, jonka viimeisin asukas kuoli
vuonna 1958 oman talonsa vintille
Asumaton miljöö, tupakansavu,
voinko muuta toivoakaan?
Tietysti voisin, mutten niin tee;
olenhan turvassa,
vaikka tuoli natisee painon alla,
ja lattialaudat kitisevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti