Astelin huoneen toiseen päähän, ja kiedoin käteni Hänen ympärille. Huulet kohtasivat huulet ja se hetki oli pysyvää, se oli ikuinen. Kuitenkin se hetki loppui. Kello pirahti soimaan, painoin sen torkulle. Se kimaltava hetkeni oli ohi. Avasin silmät, pyyhin niistä unen pois ja katselin ympärille. Huone oli sotkuinen, mutta olin tottunut siihen. Nousin hetken päästä ylös, astelin vaatevuorien ohitse aina peilille asti. Katsoin siihen, ja hyvä, etten lyönyt sitä palasiksi.
Rasvaiset hiukseni riippuivat kasvojen edessä, sänkeä oli tullut melko paljon, ja haju oli epämiellyttävä, ei olisi pitänyt haistaa kainaloon.
Suihkuun suuntasin, pesin itseni, ja saippuoin hiukset. Kohtapuoliin olin valmis, kuivailin ja jäin kampaamaan hiuksia. Lopulta näytin ihan hyvältä, ainakin omaan silmään ja menin makuuhuoneeseen takaisin. Avasin vaatekaapin, se lähes huusi tyhjyyttään. Noukin lattialta puhtaimpien näköisiä vaatteita, ja puin ne ylleni.
Söin aamiaisen, join monen monta kupillista kahvia, ja sain vihdoin koottua ylpeyteni rippeet, ja kaivoin puhelimen esiin. Kukaan ei ollut laittanut viestiä, saatika soitellut yön aikana, mutta tänään en antanut sen häiritä. Etsin yhteystietoluettelosta nimen, ja soitin.
"Haloo? Minä tässä.. Voitaisiinko nähdä? Pitää jutella", enhän voisi enää pitkittää tätä. Pienen suostuttelun jälkeen sovimme tapaamisen, ja koin itse suurta sisäistä ristiriitaa. Ilta koitti onneksi pian, en ollut kovin humalassakaan saapuessani ovelleen. Soitin ovikelloa ja hän avasi. Pääsin sisään, halasin häntä lämpöisesti. Olin jo avaamassa suutani, mutta sanat eivät toimineet ajatusten kanssa samaa rataa, lopputuloskin oli sen mukaista.
"Meidän juttu ei toi..toi..", ja silloin huomasin suutelevani häntä taas kerran. Se oli taivaallista. Läheisyys, rakkaus, intohimo. Huomasin hänen vastaavan siihen, liikuimme jo makuuhuonetta kohden, vaatteita tipahteli matkan varrelle, jotta löytäisin takaisin eteiseen kaiken jälkeen.
Iho painautui ihoa vasten, huulet toiset ja himo kasvoi. Peitto oli yllä, suojasi meidät katseilta tapahtumien edetessä aina vain pidemmälle. Tunsin kosketuksen, kosketus oli kuin balsamia haavoihin, se kaitsi himoa, piti sitä aisoissa. Mutta kauaa sekään ei riittänyt, huulien kosketus muuttui näykkäysyiksi, sormenpäät paljastivat kynnet. Kaikki oli upeaa, hienoa ja ainutlaatuista.. Olen narkomaani, mutta vielä kokaiiniakin enemmän riippuvainen hänestä.
Lopulta makasimme vain vieretysten siinä, minä lyhyempäni kainalossa. Hengitys oli vielä epätasaista, mutta sekin sai balanssinsa takaisin hetki hetkeltä. Olin taas onnellinen, huomasin nyt jo sen, että kuinka paljon ikinä rakastankaan lääkkeitä, se ei ole mitään sen rinnalla, mitä tunnen häntä kohtaan.
Miten niin pienellä miehellä voi olla minuun niin suuri vaikutus?
